Tietoisuuden Paradigma

Ongelma

Tiede on yli kolmen vuosisadan ajan pääosin rajannut tutkimuskohteensa fyysisiin objekteihin, joita eri tutkijat voivat havainnoida fyysisten aistiensa ja näiden teknologisten jatkeiden avulla. Tämä tutkimuksen tekemistä hallinnut positivistinen tai skientistinen ideologia on vienyt psykologian William Jamesin edustamasta itsehavainnoinnin suuntauksesta kohti behaviorismia, joka käsittää ihmiset ulkopuolisiin ärsykkeisiin reagoivina biologisina koneina. Harvat tutkijat ovat saaneet osakseen kunnioitusta tutkimalla ihmisen sisäistä maailmaa, tietoista kokemusta tai aistinsisältöä eli henkisten tilojen kokemuksellisia ominaisuuksia – joista mielenfilosofiassa käytetään termiä kvalia. Vielä nykyäänkin materialistisen maailmankuvan haastavien kokemusten – kuten kuolemanrajakokemusten – tutkimusta vältellään ja niiden tutkimiselle ei myönnetä rahoitusta. Vaikka kiinnostus tietoisuuden tutkimukseen on viime aikoina lisääntynyt, niin enemmistö tutkijoista pitää itsetietoisuutta geenimutaatioiden ja luonnonvalinnan satunnaisen kehityksen biologisena tuloksena. Jopa parapsykologia ironisella tavalla sulkee tutkimuksensa fyysisten havaintojen ja teorioiden (kuten kvanttilomittuminen) piiriin, koska tutkijat eivät ole tavoitelleet omien psyykkisten kokemuksien kehittämistä, jotka voisivat osoittaa heille moniulotteisen todellisuuden olemassaolon. Ongelmana on, että valtavirran tiede on yhtä kaukana kuin ennenkin tietoisuuden ongelman ratkaisemisesta. Arvostetut tutkijat kuten Steven Pinker ovatkin myöntäneet, että evoluutiobiologian näkökulmasta ei näyttäisi olevan mitään järkevää selitystä sille, miksi kvalioita on olemassa tai miten ne ovat syntyneet. Siitä huolimatta, että parapsykologia on saanut psykologiaan verrattuna huomattavasti vähemmän rahoitusta tutkimukselleen, on se tutkimuksillaan tuottanut mielenkiintoisia tuloksia jatkaen pyrkimystä ”kiistättömän” näytön esittämiseen. Ennakkoluuloisten tutkijoiden vakuuttaminen on historian aikana osoittautunut turhaksi. Tavoittelemmeko mahdotonta vaatiessamme fyysistä, toistettavaa näyttöä ilmiöistä, jotka ovat luonteeltaan ei-fyysisiä, monimutkaisia ja tarkalleen ottaen ei toistettavissa olevia?

Ratkaisumme

Voimmeko tieteellisesti arvioida onko kehostairtautumiskokemus neurologisen toiminnan tuotos vai paljastaako se muita ulottuvuuksia fyysisen lisäksi – mikä olisi uusi rajapyykki tieteelle ja ihmisen kehitykselle? Toisin sanoen, voiko kehostairtautumiskokemus osoittaa materialistisen tai fysikalistisen paradigman vääräksi, mukaan lukien aivokeskeisen käsityksen siitä keitä ja mitä me olemme? Kehostairtautuminen voisi mahdollistaa psyykkisten prosessien tutkimuksen moniulotteisesta näkökulmasta, mikä saattaisi paljastaa meidän tavanomaiselta havaintokyvyltämme piilossa olevia prosesseja. Ratkaisevaa on, että tutkija ei voi jäädä pelkäksi ulkopuoliseksi tarkkailijaksi, vaan tutkijoiden itse on tuotettava satoja omakohtaisia kokemuksia ymmärtääkseen kehostairtautumiskokemusta ja sitä mitä se kertoo nk. yliluonnollisista ilmiöistä ja usein selittämättömistä arkipäiväisistä tapauksista. On selvää, että näihin ilmiöihin, jotka ylittävät fyysisen todellisuuden, tarvitaan uudenlaista suhtautumista, toisenlaisia sääntöjä ja odotuksia sekä uudenlaista paradigmaa ja tiedettä.

Projektiologia lähestyy psi-ilmiöitä kokonaisvaltaisesti tunnustaen niiden kaikkien olevan yhteydessä kehostairtautumiskokemukseen ja hienovaraisiin energioihin, joita ei voida kokea, tuntea, tutkia tai ymmärtää fyysisten aistien ja laitteiden kautta. IAC:n tutkimus ja koulutus perustuvat vaihtoehtoiselle viitekehykselle – tietoisuusparadigmalle – jonka mukaan useimpien tutkimusten vaikeudet johtuvat vääränlaisesta kysymyksen asettelusta ja sopimattomasta lähestymistavasta. Kokemukset kuten selvänäköisyys ja kehostairtautuminen osoittavat niitä kokevalle tutkijalle, että hän (tutkimuksen kohde) ei rajoitu fyysiseen kehoon tai todellisuuteen ja että hän voi selvitä biologisesta kuolemasta eikä näin ollen ole myöskään fyysistä alkuperää. Kokemusten vertaileminen toisten tutkijoiden välillä tai yhteisten kokemusten saavuttaminen mahdollistaa objektiivisempien ja tieteellisempien johtopäätösten tekemisen. Tietoisuusparadigmaa voidaan pitää moniulotteisena loogisena positivismina, sillä se perustuu loogisiin väittämiin ja omakohtaisten kokemusten havainnointiin rajaamatta kokemuksia kuitenkaan pelkästään fyysisiin havaintoihin.